Seurakunnan olemassaolo on oikeutettu suhteessa sen tehtävään ja tarkoitukseen. Seurakunta ”eli kristityt” (ei kirkkokunta) ja paikallisseurakunta on olemassa koska Jeesus antoi meille lähetyskäskyn.
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastakaa
heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa
heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt
teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän
kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
( Matt. 28:18-20 )
Tämä käsky ei ole valinnaisaine vaan se koskee jokaista kristittyä joka tunnustaa Jeesuksen pelastajakseen. Jokaisella on kuitenkin oma paikkansa tässä tehtävässä sen lahjan ja kutsumuksen mukaan minkä kukin on saanut. Eli meidän ei tarvitse kysyä ”koskeeko lähetyskäsky minua” vaan ”mikä on minun paikkani siinä ?”.
Seurakunta on siis olemassa Jumalan tarkoitusta tarkoitusta varten. Sama koskee myös jokaista jonka Jeesus on pelastanut. Meidän kutsumuksemme on elää Jumalalle, Jumalan tarkoitusta varten
(Matt. 6:33, Room. 6:, Ef. 2:8-10)
Tälle ajalle on kuitenkin ominaista se että ”kaikki haluavat taivaaseen” ja sitä monet julistajat haluavatkin heille antaa eli opetusta joka sanoo ”kaikki pääsevät taivaaseen”. Tätä ei aina sanota suoraan mutta opetetaan tavalla (esim. kasteesta) joka jättää ihmiset siihen uskoon että näin on.
Myös seurakunnasta on tullut yhteisö joka on ”olemassa minua varten" ja täyttämässä "minun tarpeeni ja toiveen”. Siitä on tullut palveluyhteisö , ihmistä varten.
Seurakunta on kilpailuttanut itsensä muitten yhteisöjen (myös muitten kristillisten) kanssa ihmisten osallistumisesta, vapaa-ajasta ja panostaa siksi "ohjelmaan", toimintaan ja palveluhin joita ihmiset haluavat.
Seurakunta on Kristuksen ruumis joka koostuu sen jäsenistä. Sen ”elämä” riippuu siitä miten hyvin sen jäsenet ovat yhteydessä ennenkaikkea ”päähän” joka on Kristus. Siinä yhteydessä tärkein ominaisuus on se että me "Kuuntelemme" häntä. Tämä tapahtuu Raamatun (opetus/oma tutkiminen), Rukouksen j ayhteyden kautta.
"Hän omistaa oman ruumiinsa ja sen tulee opetella kuuntelemaan minne hän haluaa sen liikkuvan".
Toiseksi sen ”elämä” ja toimivuus riippu siitä miten hyvin sen jäsenet ovat liitetyt toisiinsa. (Ef. 4:15-16).
Nyt tämä yhteys jossa Kristus tuo elämän ja hänen ruumiinsa jäsenet jakavat sitä eteenpäin on korvattu ”ohjelma- ja Kulutuskristillisyydellä”.
Ohjelma- ja Klutuskristillisyyden tunnusmerkkejä ovat :
Ohjelma- ja toimintakeskeinen
Ihmiset tekevät valinnan osallistumisestaan sen mukaan mitä ohjelmaa on tarjolla.
Seurakunta on perhe, ei kanavapaketti. Perhettä ei voi vaihtaa vain sikis että toisella perheellä on ”parempaa jälkiruokaa tänään”.
Työntekijäkeskeinen
Paimenten tehtävä ei ole suoritta ohjelmaa vaan ”varustaa pyhät rakentamaan seurakuntaa” (Ef. 4:11-12)
Sisäänpäin kääntynyt itsekesekeinen hengellisyys
Kristus oli palvelija ja meidän kutsumuksemme on kasvaa samanlaisiksi. Osa uskovan kasvusta on saada ravintoa. Toinen yhtä tärkeä edellytys kasvulle on opetella palvelemaan ja antmaan edelleen sen minlkä itse on saanut.
Uskovien välinen yhteys pinnallisempaa
Useinmiten ohjlemakristilliyys on kokouksia jossa todellista kohtaamista, tukemista, kehoitusta ja rohkaisua ei voi syntyä. Pienessä yhteydessä se on mahdollista kun siihen sitoudutaan motiivina kasvu uskon päämäärää kohti. Ei pelkästään omat tarpeet
Viihdytysarvo tärkeä
On tärkeä että uskovat oppivat pitämään hauskaa yhdessä mutta se ei yksin riitä opetuslapseuttamiseen. Moni asia kasvussa on luopumista kontrollista ja ”omistusoikeudesta”. Tämä on kivuliasta ja vaati toisten tuen ja hengellistä vanhemmuutta esikuvien muodossa.
Sitoutuminen- ja yhteisöllisyys heikompaa
Opetuslapseuttamisen edellytyksiä ovat sitoutuminen Kristukseen, kutsumukseen, paimenuuteen ja seurakuntaan. Ohlemakristillisyydessä sitoutumista ei tapahdu. Jos tilaisuudet eivä miellytä niin niistä jäädään yksinkertaisesti pois.
Oppikeskeisempi ... soveltava opetus ja opetuslapseuttaminen heikkoa
Ohjelmakristillisyys voi olla sekä liberaalia että konservatiivista. Konservatiiviset herätyskristilliset ovat usein niin keskittyneitä oikeaoppisuuteen ja menneisyyteen niin että heiltä unohtuu uskon eläminen todeksi. Herätysliikkeet kasvavatkin vain ”sisäänpäin” oikeaoppisten perheiden kasviun myötä.
Kirkkokunta tärkeämpi kuin ”valtakunta” .
Jumalalla on vain yksi perhe, monissa eri muodoissa. Meidän kustumuksemme on etsiä Jumalan valtakuntaa, ei rakentaa kirkkokuntaa. Jumalan valtakunta on se "tila" jossa Jumalan tahto tapahtuu ja Jumalan tunteminen kasvaa. Toki tarvitaan paikallisia seurakuntia johon ihmiset ovat sitoutuneita. Ohjelmakristillisyydessä on heikkoutena sen reviiriajattelu ja kilpailu yleisöstä. Kirkkokunta ja valtakunta ajattelun erottaa toisistaan mm se miten mitataan kasvua ja menestystä. Se näkyy myös siitä miten ymmärretään seurakunnan "omistusoikeus".
Seurakunta ei voi perustua demokratialle.
Kaipaan sitä päivää kun me voimme järjestää ylistys- ja kiitos kokouksen koska naapuriseurakunnassa on herätystä.
Yhtenäisyys ja näky heikkoa ... liika moninaisuus heikkoutena
Kun seurakunta on olemassa ihmistä varten niin harvoin uskalletaan välittää seurakunnalle ”yhtenäistä suuntaa ja näkyä”. Kaikki pyritää sisällyttämään ja kaikkien kukkien halutaan kukkivan. Ei ole kertakaikkiaan mitään selkeää mihin sitoutua. Opetuslapsen elämä on armoon perustuvaa mutta se on myös radikaali elämäntapa jossa Jeesus on Herra. Näyn tulisi auttaa ihmisiä sitoutumaan toteuttamaan se. Jumala on näyn anataja. Sen perusta on lähetyskäsky ja jokaiselle seurakunnalle on olemassa oma tehtävä soveltaa sitä juuri sillä paikala mihin Jumala on sen asettanut.
