MITEN VOITTAA IHMISPELKO ?

" Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa. "
( Sananlaskut 29:25 )

Vuosia siten (90 luvulla) Kokkolassa järjestettiin "Aktio" jonka ensisijaisesti toteutti nuoret.
Päämajan toimi Cafè Backstage. Me todistimme kaduilla sanoin, lauluin ja draaman avulla.
Pidimme myös tilaisuuksia Backstagessa johon kutsuimme ihmisiä.
Osallistujia tuossa Aktiossa oli 10-15 henkilöä. Suurin osa Kokkolalaisia.

Edeltävinä vuosian olimme myös järjestäneet aktion mutta ulkomaille. Silloin osallistujia oli n 30.

Ennen jokaista aktiota pidimme aina koulutusta ja valmistauduimme eri tavoin.
Ulkomaan Aktioit olivat melko kalliita ja kestivär pitempään. Kuitenkin niihin olia yleensä aina tunkua. Kun sitten aktio järjestettiin omassa kotikaupungissa niin oli vaikea saada porukkaa mukaan.

Aktiota edeltävällä viikolla pidimme leirin joka oli viimeinen koulutustilaisuus.
Leirin loppuvaiheessa moni alkoi kokemaan jännitystä ja jopa pelko tulevaa aktioita varten.
Syynä oli se että kukaan heistä ei ollut aiemmin julkisesti tunnustautunut Jeesuksen omaksi
omassa kotikaupungissaan. Ajatus siitä että sukulaiset lauantaina ostoresissullaan näkisivät heidät lavalla jonkun "Jeesus porukan" kanssa herätti pelkoa ja epävarmuutta.

Saman tekeminen 2000 kilometrin päässä missä kukaan i tunne oli ollut aivan eri asia.
Lisäksi ulkomaan matkan tekeminen hyvien ystävien kansa houkutteli paljon enemmän
ja sitä oltiin jopa valmiita maksamaan. Tallaisia tilanteita tulee eteemme usein ihmissuhteissa
joiden kanssa olemme säännöllisesti tekemisessä. Todistaminen on kaikkein vaikeinta
juuri niiden keskuudessa jotka ovat kaikkein läheisimpiä ihmisiä. Näin on ainakin suurimmalle osalle meistä.
On tietenkin myös niitä jotka tuntuvat ottavan jokaisen tilaisuuden todistaa uskostaa.
Minä en kuulu niihin. Ei ainakaan kun on kyse sukulaisista ja muista läheisistä.

Kun Jeesus lähetti opetuslapset matkaan Hän sanoin mm näin.

" Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.
Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää
tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
( Luuk 24:46-49 )

Tuo "alkaen Jerusalemista" (tai Kokkolasta, perheestä, työkavereista jne...) on tuo kaikkein vaikein.

Uskon että on tärkeää että jokainen uskova tunnustaa uskostaan muille. Jokainen ei kuitenkaan
ole katuevankelista (hyvin harva on). Suurin osa meistä on kutsuttu todistamaan siellä missä olemme ja kulkemaan niistä ovista joita Jumala avaa. Nämä avoimet ovet ovat sellaisia jotka voivat olla muutakin kuin kertomista. Ne voivat olla hyvin käytännöllisiä, "läsnä" olevia ja rakastavia tekoja jotka saavat ihmiset kysymään vastausta omaan toivottomuuteensa minulta.

Tämä kysymys ei aina ole suora koska myös ei uskova kärsii ihmispelosta.
Täytyy muistaa että suurin osa "ei uskovista" kärsii suuremmasta ihmispelosta uskon
suhteen kuin sinä. Jos uskova ihmispelossaan on hiljaa tai vetäytyy niin "ei uskova" voi näyttää
välinpitämättömyyttä, halveksuntaa tai jopa vihan tunteita. Tämän ulkokuoren alla on kuitenkin ihminen joka mahdollisista pettymyksista huolimatta yhä kaipaa "todellista" rakkautta ja "todellista Jumalaa".
Me olemme yhä maan päällä sen takia että me kertoisimme heille että Jeesus on tuo tie Jumalan luo. Ei ihme että sielunvihollinen haluaa hiljentää meidät pelolla, vertailulla ja vääristämällä kuvan evankelioinnista.

Uskallan väittää että tuon ihmispelon kynnyksen voittaminen on kokemus joka tekee meistä ehjempiä ihmisiä ja tuo uuden ilon ja ulottuvuuden Jumalasuhteeseen, kun alamme nähdä ihmiset ja tilanteet Jumalan mahdollisuuksina osoittaa armoa ja rakkautta. Jos meitä hallitsee "ihmispelko" niin me näemme vain ihmisten ulkokuoren ja
sen "mitä minä voin menettää".

Moni meistä kantaa ihmispelkoa sisimmässään. Eri syistä.
Miten tuon pelon sitten voittaa ? Tässä muutamia omia kokemuksia :

1. Se ei koskaan häviä kokonaan. En usko edes että sen tulee hävitä.
Se osaltaan vaikuttaa meidän riippuvuuteemme Jumalasta. Emmehän me omassa voimassa
voi tehdä yhtään mitään. Ero on siinä että sen ei tulisi hallita meitä enemmän kuin Jumalan
tahto.

2. Kuuliaisuus. Kuuliaisuus alkaa yleensä siitä että sanoo "Minä en halua" .. "minä en uskalla" ... "Jumala, anna anteeksi ja auta minua". Kuuliaisuus on sitä että pyytää voimaa ja rohkeutta ja sen jälkeen asetta itsensä sellaiseen tilnateeseen jossa sitä tarvitaan. Ei rohkeus tule siitä että me istumme sohvalla odottamassa sitä. Jeesus onsanonut että meidän tule "lähteä liikkeelle" (Joh. 15:16). Tuon yllä luvatun "voiman korkeudesta" on jo annettu meille ja se aktivoituu kun sitä tarvitaan.

3. Kokemuksen ja harjoittelun kautta. Kun ensimäistä kertaa astuu kynnyksen yli on Jumalalle todella kiitollinen ja katuu vain yhtä asiaa, sitä ettei tehnyt sitä aikaisemmin. Nuo nuoret jotka yllä olevassa kertomuksessa pelkäsivät kotikaupungissa todistamista kokivat asian juuri näin. Olen nähnyt sen tapahtuvan lukuisia kertoja. Muista että sen ai tarvitse tapahtua kadulla vaan sille yhdelle ihmiselle. Itse tiedät kyllä sydämessäsi kuka hän on.

4. Lopeta vertailu. Meidän mielikuvamme siitä minkälaista sen tulisi olla on suuri este meille.
Varsinkin kun meillä on mielikuva joka ei ollenkaan sovi meidän persoonallemme, lahjoilemme
tai elämäntilanteeseemme. Minä uskon että Jumala on räätälöinnyt meille sopivan tavan ja tilanteet. Täytyy myös muistaa että "sopiva" ei tarkoita että se olis sama kui helppoa tai ilman vastustusta. Jumalan edessä oppii erottamaan mikä on erilaisuutta ja mikä vain "mukavuusvyöhykettä", eli haluttomuuta tehdä mitään mikä aiheuttaa ponnisteluja ja liikkeelle lähtöä.

Huom!
Muista että sinun omaatuntoasi tulisi aina ohjata Jumala eikä esim Matti Aspvik tai joku toinen uskova. Vain Jumala voi sekä valaista omantuntomme oikealla tavalla ja antaa voiman muutokseen. Myös Hän on ainoa joka voi meitä armahtaa jos ja kun me epäonnistumme.
Jos ei Jumala ohjaa omaatuntoamme niin me juoksemme itsemme läkähdyksiin tai luhistumme kaikkien odotusten alla jotka vähänkään herättelevät omaatuntoamme. Sana ja rukous on avain.

Mitä "teetkin" tai "olet" ... ole Herraa lähellä.

" Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. . . " ( Jaak. 4:8 )

Todellinen lepo

" Usein me lepäämme kuin me olisimme auto jossa on tankki tyhjä. Me pysäköimme bensa asemalle tai taukopaikalle mutta emme tankkaa oikeaa polttoainetta. Ja sitten ihmettelemme miksi syksyllä autossa tuntuu kuin olisi heti "tankki tyhjä ".

Kesä on levon- ja monien juhlien aikaa. Jokaisen meidän elämäntilanne vaihtelee ja myös levon tarve. Olen kuitenkin huomannut itsessääni ja yleensä meissä uskovissa sellaisen piirteen että me usein tuhlaamme levon ajan sellaiseen "lepoon" jossa emme oikeasti etsi läheisyyttä, hoitoa ja uudistusta. Me vain etsimme lepoa siitä minkä koemme taakaksi. Tietenkin sekin on osa lepoa. Tärkeä on kuitenkin se mihin me siitä taakasta lähdemme ja mitä siellä tapahtuu.
Lepomme laatu näkyy sitten kun palaamme loman jälkeen takaisin arkeen.

Joskus me lepäämme tavalla jolloin emme saa sitä mitä tarvitsemme jotta jaksaisimme syksyllä jatkaa. On vaikea hyväksyä että todellinen lepo löytyy siitä että olemme Jumalan tahdossa.

Se taas vaatii sen etsimistä koko sydämestä.

Jeesus oli riippuvainen siitä että sai vetäytyä pois ihmisjoukosta ja olemaan vain yksin tai lähellä olevien kanssa ilman suuria ulkoisia paineita. Tämä siksi että Isän tahto oli Hänen "ruokansa".
Näin myös uskovien tulisi oppia lepämään. Ilman Jumalan läsnäoloa ja tahtoa me näännymme kuin ilman ruokaa. Silloin omista "töistämme" tulle meille taakkoja jotka eivät hellitä vaikka kuinka pyydämme että "Jumala siunaa, Jumala auta".

Älkäämme sokeasti heittäytykö kesään kuvitellen että lepo löytyy pelkästään itsensä hemmottelemisesta.
Nautinto ei tietenkään itsessään ole synti, muistakaa se. Jumala on antanut meille paljon lahjoja joista saamme iloita ja nauttia. Ongelma on vain se että korvaamme Jumalan läsnäolon nautinnolla.

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." ( Matt. 11:28-30 )

Todellinen lepo löytyy Jeesuksen ikeen alta. Huomaa että "ies" ei ole taakka. Jeesus kutsuu
sinne juuri "Työn ja kuormien uuvuttamia". Hän ei kutsu meitä uuden kuorma alle. Tuo ieshän on Hänen ja Hän kantaa sen.
Siksi se on "kevyt". Läheisyys Jeesukseen Hänen ikeen alla on levon paikka.
Lepo ei ole ole vain työn puuttumista vaan sitä että opimme ja uudistumme.
Joillekin lepo voi olla muutakin kuin paikallaan oloa. Se voi olla myös tekemistä.
Olkoon se mitä tahansa niin ratkaisevaa on että Herra saa puhua meille ja uudistaa meitä.

Usein me lepäämme kuin me olisimme auto jossa on tankki tyhjä. Me pysäköimme bensa asemalle tai taukopaikalle mutta emme tankkaa oikea polttoainetta. Ja sitten ihmettelemme miksi syksyllä autossa tuntuu kuin olisi heti "tankki tyhjä".

Suurin osa autoista kulkee lyijyttömällä polttoaineella. Ihminen on luotu niin että Hän
väsyy kun hän täyttää itsensä "jumalattomalla" polttoaineella. Tämä Jumalaton ei ole vain
ole vain moraalittomat ja "pahat" asiat vaan kaikki se mitä me päätämme tietoisesti kysymättä Jumalalta. Elämä Jumalan tahdon ulkopuolella väsyttää koska silloin kuljemme omassa voimassa.

- Voi tottelemattomia lapsia, sanoo Herra. - He laativat suunnitelmia ottamatta minua lukuun, solmivat liittoja minun tahdostani piittaamatta ja niin lisäävät synnin synnin päälle. Minun tahtoani kysymättä he rientävät Egyptiin hakeutuakseen faraon turvaan, suojautuakseen Egyptin varjoon. Mutta faraon turva pettää teidät, Egyptin suoja tuottaa teille häpeän.

( Jes. 30:1-3 )

Lepo on Jumalan tahto ja Jumalan tahto on meille lepo.

Meille Suomalaisille kesä on se aika kun lepäämme. Älkäämme levätkö ilman Jeesusta vaan Hänen kansaan, kuunnellen, oppien uudistuen jotta levon jälkeen voimme jatkaa elämistä lähellä Häntä niin ettemme rakenna itsellemme uusia taakkoja koska
emme ole kuunnelleet Häntä.

Levontäyteistä kesän jatkoa teille kaikille ja "tankki täyteen".

Förväntan och skörd

Jag blev frälst 1983. Jag kommer väl ihåg de första åren och de radikala förändringar Gud gjorde i mitt liv både inombords och omkring mej. Jag minns ivern och förväntningarna jag hade gentemot Gud. Det var liksom en självklarhet att det Han hade gjort med mej både kunde och ville Han göra med andra. Jag vittnade friskt och fick också leda många till tro.
Jag var 16 när jag kom till tro. Nu är jag 42.
Jag hörde berättas om ett liknande fall där en ivrig ung människa fick höra av en ”mogen ”kristen kommentera ”trösterikt” till ivern ”det går nog över”. Är det så det skall gå ? Är mognaden i tron att inse att ”vissa saker skall man inte förvänta sig” och att man gör bäst i att ”anpassa sig” till att ”inget utöver det normala kommer att ske”. En kanadensisk vän till mej som var missionär i Finland sade en gång i en predikan: ”Förr där de kristna gick fram blev det revolution i människornas liv. Nu dicker vi kaffe”... Ack så sant.
Jag hade glädjen i helgen att delta som medverkande ”Lootuse Festival” i Tallinn med Billy Graham Evangelistic Association. Billy själv (91 år) var inte på plats men nog hans son Franklin som tagit över pappas arbete. Jag var även med på läktaren 1986 (tror jag) i Helsingfors när Blly själv var på plats.
Jag måste medge att trots medverkande i en stor massevangelisdationskampanj har de senaste åren varit ganska ifrågasättande till dylika kampanjers förträfflighet. Även denna gång frågade jag om inte det skulle vara mer fruktbärande och riktigt att utrusta de tusentals kristna som sökt sig till ishallen att vittna i sin omgivning. Är forfarande väldigt kritisk till att man annonserar evangelisationskampanjer/mötesserier där en stor hop troende samlas i kyrkan och hoppas att någon icketroende skall hitta in dit. Man annonserar som om det skulle vara en stor skör på kommande men ingen förbereder sig för skörden. Bara själva kampanjen. Inte undra på att Gud inte ger skörd.
Trots mina tvivel så lyckades helgen bevisa mig motsatsen. Inte därför att det redan första kvällen kom fram ca. 300 som ”tog emot Jesus” och lördagen ännu fler.
Följande saker blev för mig en en god påminnelse om den tiden jag hade den ”första tidens iver”.
För det första predikade Franklin Graham inför 8000 människor som om det fanns närvarande enbart dom som inte kände Jesus. Han hade dessutom en förväntan att människor behöver Jesus och att de kommer att ta emot den gåva Jesus vill ge.
Att folk kom fram var inte det mest imponerande utan helheten. Inför en sådan festival ”flyttar” arbetare in i landet 2 år i förväg för att förbereda församlingarna för ”skörden som skall komma”. Man utgår från att Evangeliet kommer att verka till frälsning och handlar därefter. Alltså i tro.
Man har anpassat sig efter evangeliets verkande kraft. Förstås finns det de för vilka altarkallet inte leder till något. Det skulle vara så lätt att kritisera det hela utgående från det som ”inte sker” eller ”inte är perfekt”. De kritiska rösterna kommer oftast från dem som inte själva gör något och därför har tid att kritisera dem som är upptagna med att ”så och skörda”.
Jag blev även imponerad av enkelheten i budskapet. Det fanns inga överdrivna anspelningar på känslor. Det var Guds ord, lag och evangelium. Enkelt och konkret. En gåva av nåd att tas emot.
Jag fick följa en bit bakom kulisserna hur arrangemangen gick till med uppföljning under både festivalen och hur församlingarna utrustats för detta. Jag tror att det finns än tid för att göra dylikt även här i Finland. Speciellt när det fostrar de enskilda till att bära ansvaret för sin omgivning och lärjungatränandet i uppföljningen
Må Gud bevara vår iver ända till slutet. Må det aldrig ”gå över”.