" Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa. "
( Sananlaskut 29:25 )
Vuosia siten (90 luvulla) Kokkolassa järjestettiin "Aktio" jonka ensisijaisesti toteutti nuoret.
Päämajan toimi Cafè Backstage. Me todistimme kaduilla sanoin, lauluin ja draaman avulla.
Pidimme myös tilaisuuksia Backstagessa johon kutsuimme ihmisiä.
Osallistujia tuossa Aktiossa oli 10-15 henkilöä. Suurin osa Kokkolalaisia.
Edeltävinä vuosian olimme myös järjestäneet aktion mutta ulkomaille. Silloin osallistujia oli n 30.
Ennen jokaista aktiota pidimme aina koulutusta ja valmistauduimme eri tavoin.
Ulkomaan Aktioit olivat melko kalliita ja kestivär pitempään. Kuitenkin niihin olia yleensä aina tunkua. Kun sitten aktio järjestettiin omassa kotikaupungissa niin oli vaikea saada porukkaa mukaan.
Aktiota edeltävällä viikolla pidimme leirin joka oli viimeinen koulutustilaisuus.
Leirin loppuvaiheessa moni alkoi kokemaan jännitystä ja jopa pelko tulevaa aktioita varten.
Syynä oli se että kukaan heistä ei ollut aiemmin julkisesti tunnustautunut Jeesuksen omaksi
omassa kotikaupungissaan. Ajatus siitä että sukulaiset lauantaina ostoresissullaan näkisivät heidät lavalla jonkun "Jeesus porukan" kanssa herätti pelkoa ja epävarmuutta.
Saman tekeminen 2000 kilometrin päässä missä kukaan i tunne oli ollut aivan eri asia.
Lisäksi ulkomaan matkan tekeminen hyvien ystävien kansa houkutteli paljon enemmän
ja sitä oltiin jopa valmiita maksamaan. Tallaisia tilanteita tulee eteemme usein ihmissuhteissa
joiden kanssa olemme säännöllisesti tekemisessä. Todistaminen on kaikkein vaikeinta
juuri niiden keskuudessa jotka ovat kaikkein läheisimpiä ihmisiä. Näin on ainakin suurimmalle osalle meistä.
On tietenkin myös niitä jotka tuntuvat ottavan jokaisen tilaisuuden todistaa uskostaa.
Minä en kuulu niihin. Ei ainakaan kun on kyse sukulaisista ja muista läheisistä.
Kun Jeesus lähetti opetuslapset matkaan Hän sanoin mm näin.
" Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.
Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää
tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
( Luuk 24:46-49 )
Tuo "alkaen Jerusalemista" (tai Kokkolasta, perheestä, työkavereista jne...) on tuo kaikkein vaikein.
Uskon että on tärkeää että jokainen uskova tunnustaa uskostaan muille. Jokainen ei kuitenkaan
ole katuevankelista (hyvin harva on). Suurin osa meistä on kutsuttu todistamaan siellä missä olemme ja kulkemaan niistä ovista joita Jumala avaa. Nämä avoimet ovet ovat sellaisia jotka voivat olla muutakin kuin kertomista. Ne voivat olla hyvin käytännöllisiä, "läsnä" olevia ja rakastavia tekoja jotka saavat ihmiset kysymään vastausta omaan toivottomuuteensa minulta.
Tämä kysymys ei aina ole suora koska myös ei uskova kärsii ihmispelosta.
Täytyy muistaa että suurin osa "ei uskovista" kärsii suuremmasta ihmispelosta uskon
suhteen kuin sinä. Jos uskova ihmispelossaan on hiljaa tai vetäytyy niin "ei uskova" voi näyttää
välinpitämättömyyttä, halveksuntaa tai jopa vihan tunteita. Tämän ulkokuoren alla on kuitenkin ihminen joka mahdollisista pettymyksista huolimatta yhä kaipaa "todellista" rakkautta ja "todellista Jumalaa".
Me olemme yhä maan päällä sen takia että me kertoisimme heille että Jeesus on tuo tie Jumalan luo. Ei ihme että sielunvihollinen haluaa hiljentää meidät pelolla, vertailulla ja vääristämällä kuvan evankelioinnista.
Uskallan väittää että tuon ihmispelon kynnyksen voittaminen on kokemus joka tekee meistä ehjempiä ihmisiä ja tuo uuden ilon ja ulottuvuuden Jumalasuhteeseen, kun alamme nähdä ihmiset ja tilanteet Jumalan mahdollisuuksina osoittaa armoa ja rakkautta. Jos meitä hallitsee "ihmispelko" niin me näemme vain ihmisten ulkokuoren ja
sen "mitä minä voin menettää".
Moni meistä kantaa ihmispelkoa sisimmässään. Eri syistä.
Miten tuon pelon sitten voittaa ? Tässä muutamia omia kokemuksia :
1. Se ei koskaan häviä kokonaan. En usko edes että sen tulee hävitä.
Se osaltaan vaikuttaa meidän riippuvuuteemme Jumalasta. Emmehän me omassa voimassa
voi tehdä yhtään mitään. Ero on siinä että sen ei tulisi hallita meitä enemmän kuin Jumalan
tahto.
2. Kuuliaisuus. Kuuliaisuus alkaa yleensä siitä että sanoo "Minä en halua" .. "minä en uskalla" ... "Jumala, anna anteeksi ja auta minua". Kuuliaisuus on sitä että pyytää voimaa ja rohkeutta ja sen jälkeen asetta itsensä sellaiseen tilnateeseen jossa sitä tarvitaan. Ei rohkeus tule siitä että me istumme sohvalla odottamassa sitä. Jeesus onsanonut että meidän tule "lähteä liikkeelle" (Joh. 15:16). Tuon yllä luvatun "voiman korkeudesta" on jo annettu meille ja se aktivoituu kun sitä tarvitaan.
3. Kokemuksen ja harjoittelun kautta. Kun ensimäistä kertaa astuu kynnyksen yli on Jumalalle todella kiitollinen ja katuu vain yhtä asiaa, sitä ettei tehnyt sitä aikaisemmin. Nuo nuoret jotka yllä olevassa kertomuksessa pelkäsivät kotikaupungissa todistamista kokivat asian juuri näin. Olen nähnyt sen tapahtuvan lukuisia kertoja. Muista että sen ai tarvitse tapahtua kadulla vaan sille yhdelle ihmiselle. Itse tiedät kyllä sydämessäsi kuka hän on.
4. Lopeta vertailu. Meidän mielikuvamme siitä minkälaista sen tulisi olla on suuri este meille.
Varsinkin kun meillä on mielikuva joka ei ollenkaan sovi meidän persoonallemme, lahjoilemme
tai elämäntilanteeseemme. Minä uskon että Jumala on räätälöinnyt meille sopivan tavan ja tilanteet. Täytyy myös muistaa että "sopiva" ei tarkoita että se olis sama kui helppoa tai ilman vastustusta. Jumalan edessä oppii erottamaan mikä on erilaisuutta ja mikä vain "mukavuusvyöhykettä", eli haluttomuuta tehdä mitään mikä aiheuttaa ponnisteluja ja liikkeelle lähtöä.
Huom!
Muista että sinun omaatuntoasi tulisi aina ohjata Jumala eikä esim Matti Aspvik tai joku toinen uskova. Vain Jumala voi sekä valaista omantuntomme oikealla tavalla ja antaa voiman muutokseen. Myös Hän on ainoa joka voi meitä armahtaa jos ja kun me epäonnistumme.
Jos ei Jumala ohjaa omaatuntoamme niin me juoksemme itsemme läkähdyksiin tai luhistumme kaikkien odotusten alla jotka vähänkään herättelevät omaatuntoamme. Sana ja rukous on avain.
Mitä "teetkin" tai "olet" ... ole Herraa lähellä.
" Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. . . " ( Jaak. 4:8 )
( Sananlaskut 29:25 )
Vuosia siten (90 luvulla) Kokkolassa järjestettiin "Aktio" jonka ensisijaisesti toteutti nuoret.
Päämajan toimi Cafè Backstage. Me todistimme kaduilla sanoin, lauluin ja draaman avulla.
Pidimme myös tilaisuuksia Backstagessa johon kutsuimme ihmisiä.
Osallistujia tuossa Aktiossa oli 10-15 henkilöä. Suurin osa Kokkolalaisia.
Edeltävinä vuosian olimme myös järjestäneet aktion mutta ulkomaille. Silloin osallistujia oli n 30.
Ennen jokaista aktiota pidimme aina koulutusta ja valmistauduimme eri tavoin.
Ulkomaan Aktioit olivat melko kalliita ja kestivär pitempään. Kuitenkin niihin olia yleensä aina tunkua. Kun sitten aktio järjestettiin omassa kotikaupungissa niin oli vaikea saada porukkaa mukaan.
Aktiota edeltävällä viikolla pidimme leirin joka oli viimeinen koulutustilaisuus.
Leirin loppuvaiheessa moni alkoi kokemaan jännitystä ja jopa pelko tulevaa aktioita varten.
Syynä oli se että kukaan heistä ei ollut aiemmin julkisesti tunnustautunut Jeesuksen omaksi
omassa kotikaupungissaan. Ajatus siitä että sukulaiset lauantaina ostoresissullaan näkisivät heidät lavalla jonkun "Jeesus porukan" kanssa herätti pelkoa ja epävarmuutta.
Saman tekeminen 2000 kilometrin päässä missä kukaan i tunne oli ollut aivan eri asia.
Lisäksi ulkomaan matkan tekeminen hyvien ystävien kansa houkutteli paljon enemmän
ja sitä oltiin jopa valmiita maksamaan. Tallaisia tilanteita tulee eteemme usein ihmissuhteissa
joiden kanssa olemme säännöllisesti tekemisessä. Todistaminen on kaikkein vaikeinta
juuri niiden keskuudessa jotka ovat kaikkein läheisimpiä ihmisiä. Näin on ainakin suurimmalle osalle meistä.
On tietenkin myös niitä jotka tuntuvat ottavan jokaisen tilaisuuden todistaa uskostaa.
Minä en kuulu niihin. Ei ainakaan kun on kyse sukulaisista ja muista läheisistä.
Kun Jeesus lähetti opetuslapset matkaan Hän sanoin mm näin.
" Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.
Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää
tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
( Luuk 24:46-49 )
Tuo "alkaen Jerusalemista" (tai Kokkolasta, perheestä, työkavereista jne...) on tuo kaikkein vaikein.
Uskon että on tärkeää että jokainen uskova tunnustaa uskostaan muille. Jokainen ei kuitenkaan
ole katuevankelista (hyvin harva on). Suurin osa meistä on kutsuttu todistamaan siellä missä olemme ja kulkemaan niistä ovista joita Jumala avaa. Nämä avoimet ovet ovat sellaisia jotka voivat olla muutakin kuin kertomista. Ne voivat olla hyvin käytännöllisiä, "läsnä" olevia ja rakastavia tekoja jotka saavat ihmiset kysymään vastausta omaan toivottomuuteensa minulta.
Tämä kysymys ei aina ole suora koska myös ei uskova kärsii ihmispelosta.
Täytyy muistaa että suurin osa "ei uskovista" kärsii suuremmasta ihmispelosta uskon
suhteen kuin sinä. Jos uskova ihmispelossaan on hiljaa tai vetäytyy niin "ei uskova" voi näyttää
välinpitämättömyyttä, halveksuntaa tai jopa vihan tunteita. Tämän ulkokuoren alla on kuitenkin ihminen joka mahdollisista pettymyksista huolimatta yhä kaipaa "todellista" rakkautta ja "todellista Jumalaa".
Me olemme yhä maan päällä sen takia että me kertoisimme heille että Jeesus on tuo tie Jumalan luo. Ei ihme että sielunvihollinen haluaa hiljentää meidät pelolla, vertailulla ja vääristämällä kuvan evankelioinnista.
Uskallan väittää että tuon ihmispelon kynnyksen voittaminen on kokemus joka tekee meistä ehjempiä ihmisiä ja tuo uuden ilon ja ulottuvuuden Jumalasuhteeseen, kun alamme nähdä ihmiset ja tilanteet Jumalan mahdollisuuksina osoittaa armoa ja rakkautta. Jos meitä hallitsee "ihmispelko" niin me näemme vain ihmisten ulkokuoren ja
sen "mitä minä voin menettää".
Moni meistä kantaa ihmispelkoa sisimmässään. Eri syistä.
Miten tuon pelon sitten voittaa ? Tässä muutamia omia kokemuksia :
1. Se ei koskaan häviä kokonaan. En usko edes että sen tulee hävitä.
Se osaltaan vaikuttaa meidän riippuvuuteemme Jumalasta. Emmehän me omassa voimassa
voi tehdä yhtään mitään. Ero on siinä että sen ei tulisi hallita meitä enemmän kuin Jumalan
tahto.
2. Kuuliaisuus. Kuuliaisuus alkaa yleensä siitä että sanoo "Minä en halua" .. "minä en uskalla" ... "Jumala, anna anteeksi ja auta minua". Kuuliaisuus on sitä että pyytää voimaa ja rohkeutta ja sen jälkeen asetta itsensä sellaiseen tilnateeseen jossa sitä tarvitaan. Ei rohkeus tule siitä että me istumme sohvalla odottamassa sitä. Jeesus onsanonut että meidän tule "lähteä liikkeelle" (Joh. 15:16). Tuon yllä luvatun "voiman korkeudesta" on jo annettu meille ja se aktivoituu kun sitä tarvitaan.
3. Kokemuksen ja harjoittelun kautta. Kun ensimäistä kertaa astuu kynnyksen yli on Jumalalle todella kiitollinen ja katuu vain yhtä asiaa, sitä ettei tehnyt sitä aikaisemmin. Nuo nuoret jotka yllä olevassa kertomuksessa pelkäsivät kotikaupungissa todistamista kokivat asian juuri näin. Olen nähnyt sen tapahtuvan lukuisia kertoja. Muista että sen ai tarvitse tapahtua kadulla vaan sille yhdelle ihmiselle. Itse tiedät kyllä sydämessäsi kuka hän on.
4. Lopeta vertailu. Meidän mielikuvamme siitä minkälaista sen tulisi olla on suuri este meille.
Varsinkin kun meillä on mielikuva joka ei ollenkaan sovi meidän persoonallemme, lahjoilemme
tai elämäntilanteeseemme. Minä uskon että Jumala on räätälöinnyt meille sopivan tavan ja tilanteet. Täytyy myös muistaa että "sopiva" ei tarkoita että se olis sama kui helppoa tai ilman vastustusta. Jumalan edessä oppii erottamaan mikä on erilaisuutta ja mikä vain "mukavuusvyöhykettä", eli haluttomuuta tehdä mitään mikä aiheuttaa ponnisteluja ja liikkeelle lähtöä.
Huom!
Muista että sinun omaatuntoasi tulisi aina ohjata Jumala eikä esim Matti Aspvik tai joku toinen uskova. Vain Jumala voi sekä valaista omantuntomme oikealla tavalla ja antaa voiman muutokseen. Myös Hän on ainoa joka voi meitä armahtaa jos ja kun me epäonnistumme.
Jos ei Jumala ohjaa omaatuntoamme niin me juoksemme itsemme läkähdyksiin tai luhistumme kaikkien odotusten alla jotka vähänkään herättelevät omaatuntoamme. Sana ja rukous on avain.
Mitä "teetkin" tai "olet" ... ole Herraa lähellä.
" Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. . . " ( Jaak. 4:8 )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti